Vaikka monesti ajatellaan, että joku toinen herättää meissä voimakkaita tunteita, syntyvät tunteet todellisuudessa vain meistä itsestämme. Tulkitsemme nimittäin arjen tilanteita aina omien tunnekokemustemme ja uskomustemme kautta. Sama tilanne aiheuttaa meissä jokaisessa erilaisen reaktion, ja saatamme kokea asiallisenkin keskustelun joskus loukkaavana, vaikka toisen tarkoitus ei ole käyttäytyä provosoivasti, eikä tilanteessa tapahdu mitään uhkaavaa. Omien menneisyyden kokemustemme ja niistä kumpuavien tulkintojemme vuoksi saatamme kuitenkin reagoida täysin neutraaleihinkin tilanteisiin provosoituen ja vihamielisesti.
Jos bonuslasten biologinen äiti käy esimerkiksi vaihtotilanteessa läpi, mitä lapsilla on repuissa mukana tulevaa viikkoa varten sekä varmistaa, että lapsilla on kumpparit bonusäidin kodissa, saattaa bonusäidissä nousta pintaan ärsytyksen tai kiukun tunteita: Eikö bioäiti luota siihen, että meillä osataan pitää lapsista ja heidän asioista huolta? Kyllä me itsekin osaamme kysyä lapsilta, kurkata reppuihin ja katsoa Wilmasta!
Bioäiti ei välttämättä tarkoita tavaroiden läpikäynnillä mitään pahaa, vaan saattaa kerrata tärkeät asiat läpi samaan tapaan kuin työpaikalla käydään vuoronvaihdossa läpi edellisen ja seuraavan vuoron tärkeät tehtävät. Toisaalta hän saattaa myös kerrata mukana olevia tavaroita ääneen, jotta voi itsekin käydä samalla läpi, että kaikki on varmasti mukana, eikä kenenkään tarvitse lähteä kuskaamaan vihkoja, villasukkia ja unileluja kesken viikkoa.
Sama toimii myös toiseen suuntaan: bonusäiti voi pohtia vaihtotilanteessa hyväntahtoisesti, että tulikohan bonuslapsen pakattua pipo ja penaali mukaan. Bonusäidin tahtotila saattaa olla draaman ja tavaroiden turhan kuskailun välttäminen, mutta bioäiti kokeekin tilanteen päsmäröintinä ja biologisten vanhempien reviirille astumisena. Kummassakin tilanteessa osapuolten omat haastavat tunteet muuntavat neutraalin tilanteen – lapsen tavaroiden pakkaamisen – jännittyneeksi ja kireäksi.
Reaktiomme saattavat ruokkia haitallista vuorovaikutusta
Tunteiden tarkoitus on ohjata huomiomme ja kehomme reaktiot niin, että voimme toimia parhaalla mahdollisella tavalla meille merkityksellisessä tilanteessa. Tulkitsemme kaikki vuorovaikutustilanteita oman menneisyytemme ja tunteidemme kautta. Jos ei tunnista omia tunteita ja sitä, mistä ne syntyvät, voi huomaamattaan alkaa ruokkia haitallista vuorovaikutusta.
Ihmiskehon peilisolujärjestelmän vuoksi tunteiden keholliset reaktiot tarttuvat ihmisten välillä automaattisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että jos keskustelukumppanimme on vihainen kertoessaan hänelle sattunutta ikävää asiaa, saatamme tuntea adrenaliinin nousevan ja lihasten jännittyvän myös omassa kehossamme, vaikka tilanne ei ole millään tavalla liittynyt meihin ja olemme vain kuuntelijan roolissa. Jos esimerkiksi oma kumppani purkaa meille kiukkuaan exänsä kanssa käydystä riidasta, saatamme alkaa tuntea itsekin samaa kiukkua ensin kehossamme ja sitten mielessämme. Pian saattaa tuntuakin siltä, että on itse ollut osapuolena kyseisessä riidassa, mikä vahvistaa jännitettä eri osapuolten välillä.
Kun reagoimme arjen vuorovaikutustilanteissa provosoituen, tulkitsevat muut osapuolet negatiivista reaktiotamme oman menneisyytensä ja kokemustensa kautta. Tästä seuraa vastareaktio, johon puolestaan reagoimme taas itse vastareaktiolla – ja kehä on valmis. Vaikka kaikilla olisi ollut alkujaan neutraali olo ja hyvä tahto, saattaa tunteiden tarttuminen ja menneisyyden kokemusten vaikutus reaktioihimme aiheuttaa sen, että huomaamme hetken päästä olevamme kaikki sotajalalla liikenteessä. Pian jo pelkkä toisen ihmisen nimen kuuleminen saa niskavillat nousemaan.
Tunteiden tarttuminen ja omien tulkintojen vaikutus kokonaiskuvaan on tärkeää tiedostaa, sillä uusperheessä vuorovaikutus etenkin kahden kodin välillä on usein jo valmiiksi hyvin tunnelatautunutta ja räjähdysherkkää. Tunteiden tarttumista ei nimittäin voi välttää, mutta siihen voi vaikuttaa, kuinka paljon antautuu niiden vietäväksi. On myös hyvä muistaa, että joskus provosoitumiseen vaikuttaa menneisyyden lisäksi omien perustarpeiden laiminlyönti nykyhetkessä – kukapa ei olisi joskus kiristellyt tavallista tiukemmin hampaita huonosti nukutun yön jälkeen tai nälkäkiukun vallassa.
Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää opetella tunnistamaan, onko itsessä heräävä tunnereaktio oma vai toiselta tarttunut tunne sekä pysähtyä pohtimaan, millaiset kokemukset ja asiat vaikuttavat omaan vahvaan reaktioon tässä hetkessä. Joskus on myös tarpeen ihan vain hengittää hetki ja katsoa tilannetta hieman etäämmältä: mitä tilanteessa on ihan konkreettisesti sanottu ja kuinka paljon oma mieli on lisännyt siihen tulkinnan kautta maustetta? Joskus sama tilanne saattaa nimittäin näyttää paljon asiallisemmalta, kun pahin tunnekuohu on laimentunut.
Tulkinnanvara korostuu viestikeskusteluissa
Viesteillä käytävät keskustelut ovat välillä välttämättömiä, jos halutaan keskusteluista kirjallinen jälki tai ei kyetä kovassa tunnekuohussa puhumaan kasvotusten. Viesteissä on se etu, että omien sanojen muotoilua ehtii miettiä rauhassa vähemmän provosoivaksi ja oman pointin voi saada helpommin läpi toiselle. Tulkinnan suhteen viestit ovat kuitenkin haastavampi juttu, sillä sama teksti voi kuulostaa aivan erilaiselta riippuen siitä, millaisessa tilanteessa ja tunnetilassa sen lukee.
Keskustelutilanteissa tekemiimme tulkintoihin vaikuttavat puhuttujen sanojen lisäksi esimerkiksi kehonkieli ja äänenpainot. Nämä jäävät viesteissä puuttumaan. Jokaisella on myös omanlaisensa kirjoitustyyli: kaikki eivät käytä välimerkkejä tai hienosti hiottuja lauseita, vaan viestit voivat olla nopeasti raapustettua ajatuksenvirtaa, johon autocorrect tuo oman mausteensa. Jo pelkkä kirjoitustyylien erilaisuus voi aiheuttaa jännitettä, jos erilaisuutta ei tiedosteta ja toisen tapa kirjoittaa tulkitaan vihamieliseksi.
Hymiöt auttavat viestimään toiselle tunnetiloja, mutta tiukassa tunnekuohussa ei välttämättä kiinnosta alkaa etsiä fiilikseen sopivaa emojia. Ja hymiöitäkin voidaan tulkita eri tavoin – laittoiko toinen itkuhymiön siksi, että on surullinen vai sarkastisessa mielessä? Jos jo lähtökohtaisesti olettaa toisen tahtovan itselle pahaa, voi hyväntahtoinen hymynaamakin tuntua kettuilulta.
Kiinnitä seuraavan kerran huomiota omaan sisäiseen äänensävyysi, kun luet viestiä henkilöltä, joka synnyttää sinussa haastavia tunteita. Luetko viestin neutraalisti, ivallisesti, kiukkuisesti vai positiivisen kautta? Mitä tapahtuu, jos päätät tietoisesti muuttaa tapaa? Kokeile lukea viesti vaikka korostetun neutraalisti tai hengitellä hetki ja lukea sitten uudelleen, kun pahin tunnekuohu on laimentunut. Saatat yllättyä, kuinka erilaiselta teksti näyttääkään!
0 kommenttia