”Sä ET oo mun äiti!”

”Sä ET oo mun äiti!” – tämän lauseen lähes jokainen bonusäiti kuulee jossain vaiheessa uusperhetaivalta. Usein lauseen kohtaa silloin, kun lapselle asetetaan rajoja tai häntä pyydetään tekemään jotain sellaista, jota hän ei halua. Lapsi pyrkii sanoillaan vastustamaan bonusäidin asettamaa rajaa, ja hänen voi olla vaikea sanoittaa tilanteen pintaan nostamia harmituksen, pettymyksen tai kiukun tunteita muulla tapaa.

Maltti on tilanteessa valttia, ja bonusäidin onkin tärkeää pysyä itse mahdollisimman rauhallisena. Vaikka kyseessä on lapsen luonnollinen reaktio tilanteeseen, joka aiheuttaa hänelle haastavia tunteita, saattavat haastavat tunteet yllättää myös bonusäidin. Tilanteen myötä omassa mielessä saattavat leimahtaa esimerkiksi alemmuudentunne verrattuna lapsen biologisiin vanhempiin, katkeruus muiden kiittämättömyydestä tai jokin muu pinnan alla muhinut haastavien tunteiden möykky.

Bonusäiti on kuitenkin omassa kodissaan toinen aikuinen, jolla on oikeus vetää rajoja ja sanoa asioista, joissa ei noudateta yhteisiä sääntöjä. Jos tilanteessa huomaa sykkeen nousevan ja haastavien tunteiden nousevan pintaan, on ihan ensimmäisenä tärkeää hengittää muutaman kerran syvään. Itselle toimivien tunteiden säätelykeinojen tunnistaminen auttaa myös rauhoittamaan omaa kehoa ja mieltä.

Rauhallisuus on tärkeää, sillä se auttaa myös lasta rauhoittumaan. Tilanteessa voi sanoa esimerkiksi:

“Ymmärrän, että sinua harmittaa tämä tilanne. On totta, etten ole äitisi, mutta olen tässä kodissa aikuinen, joka päättää tietyistä asioista ja pitää kiinni yhdessä sovituista säännöistä.”

Vaikka tämän kaltainen konfliktitilanne voi tuntua kurjalta, voi omaa mieltä rauhoittaa sillä, ettei kyseessä ole välttämättä mitään henkilökohtaista bonusäitiä kohtaan. Lasta saattaa nimittäin harmittaa enemmänkin se, mitä bonusäiti tilanteessa edustaa: aikuista, joka asettaa hänelle rajoja ja vaatii häneltä jotain tylsää tai epämieluista. Sama voisi tapahtua vaikka lastenvahdin, isovanhemman tai muun hoitajan kanssa. Kyse ei siis välttämättä ole uusperheen ongelmasta tai bonusäidin ja -lapsen suhteen haasteista, vaan lapsen luontaisesta reaktiosta epämieluisaan tilanteeseen.

Voisitko sä olla mun äiti?

Vaikka bonusäidin vastustus on tyypillistä uusperheessä, ei ole tavatonta, että lapsen suusta kuulee myös kysymyksen: ”Voisitko sä olla mun äiti?”

Tällä lauseella lapsi harvoin tarkoittaa, että haluaisi oikeasti vaihtaa oman äitinsä bonusäitiin, vaan haluaa sanoittaa, että hän luottaa bonusäitiin ja tämä on hänelle tärkeä aikuinen ja perheenjäsen. Vaikka tilanne saattaa yllättää positiivisesti tai ilahduttaa, voi se samalla tuntua kovin hämmentävältä – myös silloin, vaikka suhde lapsen kanssa olisi lämmin ja vanhemman kaltainen. Mitä tilanteessa oikein voisi sanoa, jotta lapsi tulisi kohdatuksi ilman, että asiasta syttyy aikuisten kesken riita?

Yksi hyvä keino kohdata lapsi tässä on keksiä yhdessä bonusäidille kutsuma- tai lempinimi, joka antaa lapselle konkreettisen sanan hänen suhteellensa juuri tähän aikuiseen. Kutsumanimen keksiminen auttaa samalla määrittelemään, millainen rooli bonusäidillä on suhteessa bonuslapsiin. Nimi voi olla ihan minkälainen vain, kunhan se tuntuu teistä kahdesta sopivalta. Toiset keksivät jonkin muunnoksen äiti-sanasta, joillekin syntyy aivan uusia omia sisäpiirisanoja, ja toisille ihan vain oma etunimi voi saada tunnepitoisemman merkityksen. Kutsumanimi voi myös olla erilainen perheen eri lasten kesken.

Joskus lapset voivat alkaa oma-aloitteisesti kutsua bonusäitiä äidiksi, mikä voi aiheuttaa aikuisissa hämmennystä ja haastavia tunteita, sillä äiti-sanaan on ladattu niin paljon tunnetta ja yhteiskunnallista painoa. Äidiksi kutsuminen ei välttämättä tunnu bonusäidistä itsestään luontevalta, ja toisaalta se voi herättää lasten biologisissa vanhemmissa haastavia tunteita. On tärkeää, että lapsi saisi itse määritellä, millä nimillä tahtoo perheessään olevia aikuisia kutsua, mutta mikäli äiti-nimike kuumentaa aikuisten kesken liikaa tunteita, voi olla yleisen hyvinvoinnin kannalta parempi ohjata lasta lempeästi keksimään yhdessä bonusäidille toinen kutsumanimi. Sekään ei nimittäin palvele lapsen etua, että ilmapiiri on jatkuvasti kireä, kun aikuiset riitelevät titteleistä.