Koti on konkreettinen raja bonusäidin vaikutusvaltaan
Koti on keskeinen tapahtumapaikka identiteetin rakentamisen kannalta, sillä siellä sijaitsevat arjen läheiset ihmissuhteet. Parhaimmillaan koti on huolenpidon, turvan ja palautumisen paikka, jossa jokainen perheenjäsen saa olla juuri sellainen kuin on, tullen kuulluksi ja nähdyksi omine tunteineen ja tarpeineen. Monet bonusäidit kokevatkin, että oman kodin seinät toimivat konkreettisena rajana siihen, missä heidän vaikutusvaltansa raja uusperheessä menee. Jotkut bonusäidit kuitenkin kokevat, ettei heillä ole vaikutusmahdollisuutta edes oman kotinsa seinien sisällä tapahtuviin asioihin.
Vaikka kyseessä olisi bonuslasten toinen koti, jossa he asuvat esimerkiksi vuoroviikoin, voi bonusäidistä silti tuntua, että omaan kotiin tulee lasten saapuessa vieraita, jotka tuovat mukanaan hallitsemattoman kaaoksen tunteen. Yhtäkkiä keittiön tasot ovat täynnä leivänmuruja, eteisessä saa hyppiä reppujen ja sikin sokin lojuvien kenkien yli, eikä kylpyhuoneessa ole koskaan kuivia pyyhkeitä, kun bonusäiti hyppää märkänä suihkusta ulos. Jos kumppanin kanssa ollaan säännöistä eri mieltä ja bonusäiti jää kokemuksensa kanssa yksin, voi pintaan nousta kiukku ja kontrollin tarve.
Kontrollin tarve voi näyttäytyä esimerkiksi kodin siisteyden pakonomaisena ylläpitämisenä. Tarve syntyy usein pelosta, jonka taustalla voi olla hallinnan menettämisen pelko, häpeä, arvottomuus, pettymys, piilotettu viha tai monta muuta haastavaa tunnetta. Joskus on helpompi yrittää kontrolloida ulkoisia asioita, kun omassa mielessä myllertää. Siivoaminen onkin yksi keino säädellä haastavia tunteita: fyysisen liikkeen kautta tunne pääsee kulkemaan kehon läpi, kun taas vähän ajattelutyötä vaativa rutiininomainen työ antaa tilaa prosessoida ajatuksia. Koti on hyvin henkilökohtainen paikka, joten on luonnollista, että siellä tapahtuvat muutokset aiheuttavat itsessä toiminnan tarpeen.
Kodin henkilökohtaisuus korostuu myös tilanteissa, joissa bonuslasten biologisen äidin määräysvalta ulottuu kumppanin tai lasten kautta bonusäidin kodin seinien sisäpuolelle. Jos bonuslasten biologinen äiti koetaan kilpailijaksi, voi pintaan nousta haastavia tunteita tämän ilmestyessä ovensuuhun vaihtopäivänä. Silloin bonusäidille voi tulla tunne, että oman kodin yksityisyys ja oman tilan hallinta ovat vaarassa. Erityisen vahvoja tunteita voi herättää se, jos lasten biologinen äiti hakee lasten kanssa bonusäidin kotiin unohtuneita tavaroita, kun kukaan ei ole kotona, tai pahimmassa tapauksessa marssii omalla avaimella bonusäidin kodin ovesta sisään. Tällöin bonusäiti voi kokea, että hänen itsemääräämisoikeuttaan rikotaan.
Yhteisen kodin rakentaminen auttaa bonusäitiä kotiutumaan
Kodin tuntu on paljon muutakin kuin kaunis sisustus tai tutuissa paikoissa olevat tavarat. Koti on nimittäin tunnepitoinen käsite, joka kuvastaa johonkin kuulumista. Siksi kotiutumisen prosessi vie aina oman aikansa. Kotia rakentaessa ei suostuta menemään vain virran mukana ja toisten ehdoilla, vaan tehdään päätöksiä, jotka edistävät oman perheen hyvinvointia. Kotiutuminen liittyy nimittäin vahvasti tavaroiden, huonekalujen ja sisustamisen lisäksi yhteisiin arjen tapoihin.
Bonusäidit tekevät usein paljon asioita, jotta heidän ympärillään olevilla ihmisillä olisi hyvä olla, mutta unohtavat samalla herkästi itsensä. Bonusäidin onkin hyvä toteuttaa rohkeasti myös sellaisia asioita, jotka vahvistavat uusperheen kodin tuntumista omalta kodilta. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos bonusäiti on muuttanut kumppaninsa ja lasten jo olemassa olevaan kotiin, jopa kumppanin ja tämän ex-puolison entiseen kotiin. Tällaisissa tapauksissa bonusäidin on itse otettava uudessa kodissa oma tila, vaikka kumppani ei sitä aktiivisesti tarjoaisi.
Jos kodissa ei muuteta mitään bonusäidin muuttaessa uusperheeseen, on vaarana, että bonusäidin ulkopuolisuuden tunne vahvistuu. Kenestäkään ei nimittäin pidemmän päälle ole mukava elää matkalaukkuelämää tai olla jatkuvasti alivuokralaisen roolissa omassa kodissaan. Muutokset kannattaa kuitenkin tehdä neuvotellen muiden perheenjäsenten kanssa, jotta kaikilla säilyy kodin tunne. Mutta kuten lapsillakin, myös bonusäidillä tulee olla omassa kodissaan jokin nurkkaus tai tila, joka on vain häntä varten ja hänen näköisensä.
Entäpä, kun mies ei ala tekemään yhteisiä pelisääntöjä vaan bonusäiti on täysin ulkopuolinen, jolla ei ole mitään oikeuksia? Bonusäiti joutuu tappelemaan oikeudestaan tulla kuulluksi. Mies ei ymmärrä mitään, vaikka selvällä suomenkielellä kertoo mikä mättää. Millä saa miehen ymmärtämään? Pakkaamalla matkalaukun ja sanomalla, että palataan asiaan kun ymmärrät puhetta?
Onpa turhauttavan kuuloinen tilanne! Oletko tutustunut uusperheen vaiheisiin? Kuulostaa siltä, että teillä eletään täysrähinän vaihetta. Jos keskustelu kasvotusten ei tuota tulosta, voisit kokeilla kirjoittaa miehellesi kirjeen. Silloin toinen saa rauhassa sisäistää asiaa, eikä ole samanlaista vastakkainasettelua kuin kasvotusten jutellessa – täysrähinässä tunteet käyvät jo valmiiksi kuumina, niin rakentava keskustelu kasvotusten ei välttämättä ole aina niin helppoa.
Joskus lähdemme keskusteluun niin, että vaadimme joidenkin asioiden muuttumista. Tällöin kuitenkin saatamme päätyä riitelemään aivan väärästä asiasta, ja usein toimiikin paremmin sellainen lähestymistapa, että lähtee keskusteluun omien tunteiden ja tarpeiden kautta. Esimerkiksi:
”Haluan, että lapset siivoavat jälkensä iltapalan jälkeen.” Miehesi voi ryhtyä tästä puolustuskannalle ja syyttää, ettet pidä hänen lapsistaan. Kokeile sen sijaan tätä lähestymistapaa:
”Minusta on kurjaa, kun joudun aina iltaisin siivoamaan yksin keittiön. Olen usein väsynyt pitkän päivän jälkeen ja koen, että vastuu siivouksesta jää minulle, vaikka kaikki me yhtä lailla sotkemme tässä perheessä. Tämä herättää minussa ärsytystä ja surua, sillä koen välillä olevani enemmän kodinhoitaja kuin perheenjäsen. Olisi kiva, jos voisimme jakaa siivousvastuuta ja sitten vaikka viettää kaikki pienen hetken yhdessä perheenä ennen nukkumaanmenoa.”
Toisten on vaikeampi motivoitua muutokseen, jos heiltä vaatii muutosta ilman, että se varsinainen syy taustalla tulee selväksi. On paljon helpompi lähteä etsimään kompromisseja, kun kummallakaan ei ole tunne, että toinen yrittää kontrolloida, vaan että asia vaikuttaa oikeasti heikentävästi toisen elämään. Tässä on tärkeää nimenomaan se miksi, jotta toinen ymmärtää, että motiivi toivomasi muutoksen taustalla on hyvä. Myös ulkopuolinen keskusteluapu voi antaa apua, jos ette millään pääse kahden kesken keskustelemalla eteenpäin.
Rajojen vetäminen on myös tärkeää, sillä oman käytöksesi muutos pakottaa muita sopeutumaan uuteen. Riippuen tilanteestanne rajanvetoa voi tehdä niin pienissä arjen tilanteissa kuin isommissakin asioissa. Kivaahan rajan vetäminen toiselle harvoin on, mutta se on tarpeellista, jotta muutos parempaan voi käynnistyä. Niin kauan kuin toimit itse samalla tavalla kuin aiemmin, on muiden mukavampi vain pysyä tutussa ja turvallisessa tavassa toimia.
Suosittelen, että tutustut uusperheen vaiheisiin ja ehkä voit vilauttaa niitä myös miehellesi, niin hänkin saa näkökulmaa, että jonkin on muututtava, että pääsette kohti seuraavaa askelta. Tsemppiä ja kysy vain, jos näistä herää lisää ajatuksia aiheeseen liittyen! 🙂
Uusperheen vaiheet: https://bonusaidit.fi/uusperheen-vaiheet-7-askelta-helpotukseen/