Kirjoittaja: Tiina Alanen
”TOIVON IHMISIÄ, JOTKA SUSTA TUNTUU KODILTA” – kirjoitettu palanen äitipuoleudesta perustuen julkaistuun Pro Graduuni uusperheen erityisyydestä ja perheytymisprosessin tukemisesta.
Hyvä uusperheellinen äiti (ja miksei isä tai lapsi), ensimmäiseksi haluan sanoa sinulle: tuskasi on aitoa ja toivon, että se helpottaa. Vaikeina hetkinäsi toivon, että jaksat vielä hetken, sen pimeän yli, sillä aurinkoisemmat, seesteisemmät päivät ovat toivottavasti jo nurkan takana. Olen itsekin kantanut ja kannan sitä uusperheellisen pohjatonta tunnereppua, jossa on valtava kirjo inhimillisiä tunteita ilosta suruun ja onnesta epätoivoon. Prosessoidakseni myös omaa ajatusmaailmaani, tein keväällä 2024 gradun uusperheyden teemasta. Tutkin uusperheiden erityisyyttä ja miten tukea ja vahvistaa perheytymisen haurasta prosessia. Ja uskon, että te, jotka tähän blogikirjoitukseen törmäätte, tiedostatte näiden haastavuuden, sillä tietoa ja tukea tekin eittämättä toivotte löytävänne näiltä sivuilta.
Tutkielmani lopputulemana kokoan, että uusperheiden erityisyys näyttäytyy erityisesti haasteiden kautta. Uusperheiden elämä ja arki eroaa ydinperheiden elämästä siten että, no melkein vähän kaikki, on hitusen työläämpää ja monimutkaisempaa. Uusperheessä ollaan osana (ydinperhettä) isompaa kokonaisuutta, johon kuuluu väistämättä lasten kautta myös puolison ex-kumppani. Mahdollisesti molempien uusperheen aikuisten osalta. Yhden talouden sijaan perheitä pyörii uusperhekuviossa kahdesta kolmeen. Toimintaympäristö uusperheen ympärillä on iso ja se muodostaa sekä uhan että mahdollisuuden. Uusperheen muodostamisen alkukaan ei ole lähtökohdiltaan helppo. Uusperheen vanhemmat ja lapset joutuvat sietämään paljon epämukavia tunteita, etenkin perheytymisen alkuvaiheessa, sillä saman katon alle on heitetty biologisten vanhempien eron jälkeen yksi tuntematon aikuinen ja ”pahimmassa tapauksessa” vielä tämän lapsiakin. Eronnut isä tai äiti ihastumisen pyörteissä valitsi tämän vanhaan perheyksikköön tunkeutuvan ihmisen maailmalta rinnalleen toteuttamaan vanhemman roolia. Ja siitä se perheytyminen sitten lähtee liikkeelle. Tähän skenaarioon pohjautuen ei yllätä, että uusperheiden erityispiirteiksi tutkimuksista nousee perheen sisäisten suhteiden moninaisuus ja perheytymisprosessin haastavuus.
Uusperheen aikuisten rakastuminen ja rakastaminen on uusperheen elinehto. Se on syy, miksi uusperhe luotiin ja se on elämäneliksiiri, joka pitää tämän perheen yhdessä. Tutkimuksessani kävi hyvin selväksi, että parisuhde on uusperheen perusta ja kallio. Tilastokeskus kuitenkin tilastoi, että uusperheelliset parit ovat myös eniten avioeroja hakevia. Tutkielmassani mietinkin mikä uusperheessä haastaa parisuhdetta niin paljon, että juuri uusperheelliset eroavat tilastollisesti eniten Suomessa. Tähän vastaa graduni osaltaan, mutta tämän blogin ajatus oli tarkastella äitipuoleutta.
Seuraavassa kaksi otetta tutkielmastani, mitä teoreetikot ja tulokset ovat todenneet äitipuoleudesta:
”Äitipuoli on uusperheen nainen, jonka kumppanilla on lapsia aiemmasta liitosta. Yleensä kumppanin lapset asuvat äidillään. (Murtorinne-Lahtinen 2001, 83–84, 90.) Brobergin (2010, 65) mukaan suurin osa maamme äitipuolista sijoittuu tähän ryhmään, jossa lapsipuolet eivät elä jatkuvasti arkea äitipuolien kanssa. Yhdessä eletty aika vaikuttaa kiintymyksen kehittymiseen (Rauha 2004, 84) ja onkin todettu, että lapsipuoliaan harvemmin tapaavat äitipuolet pidättäytyvät ottamasta kasvattajan roolia, vaan he määrittelevät suhdettaan lapsipuoleen kaverilliseksi (Ganong & Coleman 2004, 135–136). Kuitenkin myös kaverillisen suhteen omaavilta äitipuolilta odotetaan suurta osallistumista käytännön asioihin. Äitipuolet kohtaavat sekä ulkopuolisia että sisäisiä ristiriitaisia odotuksia ja paineita, että heidän tulee ottaa perinteinen naisen ja äidin rooli uusperheessä tarkoittaen lasten hoitamista ja kotitalouden pyörittämistä (DeSio 2008, 1–4; Murtorinne-Lahtinen 2011, 83–84. 90). Toisaalta äitipuolille ei sallita varsinaisen vanhemman roolia ja oikeuksia (Ganong & Coleman 2004, 135–136; Murtorinne-Lahtinen 2011, 90). Äitipuolet kohtaavat myös ristiriitaisia myyttejä: yhtäältä heitä kuvaillaan ilkeiksi äitipuoliksi, mutta samalla heiltä odotetaan ehdotonta äidillistä rakkautta (DeSio 2008, 1–3; Ganong & Coleman 1997, 98–100; Raittila & Sutinen 2008, 46–48). Oletus, että äitipuoleksi päätyessään nainen automaattisesti rakastaa puolisonsa lapsia, on epärealistinen ja synnyttää äitipuolelle kohtuuttoman ristiriidan, syyllisyyttä ja yli-yrittämistä. Onnistumisen pakko ja paine voivat saada äitipuolen odottamaan itseltään liikoja ja johtaa puhumattomuuteen sekä konflikteihin kumppanin kanssa, eristäytymiseen ja voimattomuuteen. (Mt.) Äitipuolien elämää onkin kuvattu kamppailuksi ihanneäitikuvan ja arjen todellisuuden välillä (Ganong & Coleman 2004, 134). Äitipuolien stressiä lisää suhteen luomisen hankaluus, jonka todetaan olevan hankalinta erityisesti teini-ikäisten tyttöjen kanssa (Ganong & Coleman 2004, 139; Teerijoki 2019). DeSio (2008, 1) kertookin äitipuolien kokevan enemmän stressiä kuin isäpuolten. Äitipuolet kokevat heihin kohdistettavan enemmän kielteisiä asenteita kuin muihin perheenjäseniin (Ganong & Coleman 1997, 99) ja he kokevat ulkopuolisuutta lapsipuolten äitien ottaessa roolia lasten päätöksenteossa. Tämä aiheuttaa äitipuolille tunteen biologisen äidin tunkeutumisesta uusperheeseen. Äitipuolet tuovat myös esiin kokemuksensa vihamielisestä käytöksestä lapsipuolten ja biologisten äitien toimesta. (Broberg 2010, 182; Murtorinne-Lahtinen 2013, 24–25, 74–75; Raittila & Sutinen 2008, 50, 88; Rauha 2003, 13, 121.)”
”Sutisen (2005, 147) mukaan äitipuolet asemoituvat uusperheessä perinteiseen toimijarooliin äidin roolin kaltaisesti ottaen vastuun perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti lasten- ja kodinhoidosta. Tästä rakentuukin äitipuolille vahva toimijuus uusperheen kontekstissa, joka taas koetaan uhkana kulttuurisesti ihannoidulle äidinrakkaudelle. Ceglianin ja Gardnerin (2008) tutkimus paljastaa äitipuolien kokevan riittämättömyyden, epävarmuuden ja aliarvostamisen tunteita sekä ärtymystä ja mielipahaa niin vallitsevaan tilanteeseen kuin lapsipuoltaan kohtaan.”
Voidaan siis lausua, että jo lähtökohdiltaan rooli äitipuolena on raskas. Onneksemme me äitipuolet emme sitä halua rakkauden huumassa uskoa ja sydämemme palaa halusta toisentaa feeniks-linnun loistokas nousu uuden perheyksikön muodossa jo kerran rikkoutuneen perhe-elämän tuhkista. Kuitenkin tutkimukset toteavat, että uusperheen perheytyminen on haastavaa. Perheytymistä haastavat niin aikuisten kuin lastenkin vaikeat, kipuilevat tunteet, joiden keskellä täytyisi pystyä luomaan vastavuoroisuuteen ja positiiviseen emotionaalisuuteen tukeutuvia ihmissuhteita uusien ihmisten kanssa. Suhteiden luomista kuormittaa se että, äitipuoliin kohdistetaan kohtuuttomia odotuksia, jotka aiheuttavat riittämättömyyttä, epävarmuutta ja tyytymättömyyttä. Uusperheen muita jäseniä kohtaan rooliodotukset ovat armollisempia. Tämän seurauksena äitipuolet ovat tyytymättömämpiä uusperhe-elämään kuin isät tai isäpuolet. Pidettäköön tätä onnena suomalaisille uusperheille, joista pääosa on yksinhuoltaja-äitien perheitä, joihin mahdollisesti lapseton isäpuoli liittyy. Äitipuoleutta voisin karskisti kuvailla tutkielmani perusteella kuin rallinajoksi sokeana ilman kartturia ja yleisö turvallisen välimatkan päässä odottaa vastinetta rahoilleen ja näkee sinun mielellään vähintäänkin hikoilevan tuskissaan, ellei jopa epäonnistuvan surkeasti. Tätä äitipuolena oleminen voi olla pahimmillaan. Hukassa oloa ja ulkopuolisten tuottamien paineiden kanssa painiskelua. Tästä syystä kartturiksi tarvitaan kumppani, uusperheen isähahmo, jonka kanssa navigoida ja vakauttaa yhdessä ajoa ja pitää samalla autossa istuvat pienet kyytiläiset turvassa. Pitää kaikki uusperheen jäsenet turvassa.
Gradussani kirjoitan:
”..uusperheen parisuhteen ytimessä on rakkaus, jota ympäröivät kantavina tekijöinä sitoutuminen, luottamus, tahto, toivo ja turva. Onnellinen suhde ei perustu ongelmattomuuteen, vaan toimivaan ja jatkuvaan vuorovaikutukseen ongelmista huolimatta. Kaikille toimiville parisuhteille on välttämätöntä kokea turvallisuutta, jatkuvuutta, sitoutuneisuutta ja hyväksyntää, jonka lisäksi erityisesti uusperheen pariskunnalle on tärkeää omata ulkopuolisuuden sietokykyä.”
Uusperheessä täytyy suurimpana olla rakkaus, mutta uskosta ja toivosta ei todellakaan ole haittaa. Joten rakas äitipuolikollegani; mikäli teillä on rakkautta, sekä hitunen uskoa ja toivoa, teillä on peruspalikat olemassa toimivan perheyhteisön rakentamiseksi.
Tutkimustulokset vahvistavat perheytymistä tukevan kaikkien uusperheen jäsenten sopeutuminen ja yhteenkuuluvuuden tunne uusperheen kesken, avoin vuorovaikutus, yhteinen tekeminen ja -aika, yhteiset säännöt ja rajat, selkeät roolit, realistiset odotukset, ulkopuolinen tuki sekä ammattilaisten tieto ja vertaistuki. Näiden avulla perheytymisprosessi helpottuu ja sujuvoituu mahdollistaen kaikille rikastuttavan uusperhe-elämän. Kun kaikkien oma paikka uusperheessä on löytynyt ja se tuntuu riittävän turvatulta, ei huomion jakaminen, valtakysymykset tai biologinen kehys enää haasta uusperhettä. Tämä vaihe löytyy perheytymisen kehitysvaiheista viimeisenä, meidän perheen -vaiheena, mutta se vaatii ensin vuosien yhteisen taivaltamisen ylä- ja alamäkineen (Patricia Papernow 1994). Ajan saatossa keskinäinen luottamus ja yhteenkuuluvuus kokoaa jäsenensä yhteisöksi ja turvallisuuden sekä tuttuuden tunne liimaa yhteen. Uusperheelle jää erityisyydeksi enää se, että he selvisivät haasteellisesta vaiheesta nimeltä perheytyminen. Uusperheelle onnellinen lopputulema on se, että kaikki jäsenet ovat joutuneet kokemaan haasteita ja niistä oppineena kasvamaan yksilöinä, lapset saavat onnellisen vanhemman sekä elämäänsä useita turvallisia, merkityksellisiä aikuisia ja aikuiset perheeseen toisen vastuuta ja arkea jakavan vanhemman. Lopulta kaiken voidaan todeta olevan hyvin.
Itse uus-suurperheessä elävänä, nuorien kasvavien neitien äitinä ja äitipuolena, että uusperheyttä koskevan tutkielman työstäjänä olen hiljentynyt useasti kuuntelemaan pehmoainon Maasta taivaaseen -kappaleen lyriikkaa. Uusperheenä eläminen on kasvutarina niin sen yksilöille kuin koko yhteisölle, joten pehmoainon kappaleessa olevat elämänohjeet puhuttelevat. Toivon oppimista, kasvamista, turvan tuntua ja erityisesti ihmisiä, jotka tuntuvat kodilta. Toivon luottoa tulevaisuuteen ja ymmärrystä, että kasvutilanteisissakin viha tuhoaa vain oman sydämen. En toivo hyvää vaan tai pahaa, toivon kaikkea arkisesta ja välillä vaikeasta maasta aina haaveiden ja unelmien täytteiseen taivaaseen. Koen sanoituksen osuvan uusperheen ytimeen; se antaa jäsenilleen välittävän kasvuympäristön, jonka turvassa voi kehittyä ja löytää itsensä. Sitä on elämä uusperheessä, maasta taivaaseen.
”Mä toivon oppimista, kasvamista, turvan tuntua
Toivon ihmisiä jotka susta tuntuu kodilta
Toivon haluu luottaa tulevaan
Ja siihen että voit aina sanoa myös ei
Vaikka joku lähtis pois
Toivon risteyksiä päätöksiin
Ne laittaa miettimään
Kuka haluat silloin olla
Mikä sul on tärkeää
En toivo yhtä vaan tai toista
Pelkkää hyvää vaan tai pahaa
Toivon kaikenlaista maasta taivaaseen”
@pehmoaino
Jos sinua kiinnostaa lukea lisää uusperheiden erityisyydestä ja miten tukea uusperheen perheytymistä, niin tutkielmani löytyy osoitteesta: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/155816/AlanenTiina.pdf?sequence=2&isAllowed=y
0 kommenttia